JUURET
Mitä me tiedämme juuristamme. Tiedämmekö esivanhempiemme nimiä ehkä korkeintaan muutaman sukupolven taakse. Entäpä muut sukuyhteytemme, tiedämmekö mitään isotädeistämme, isoenoistamme tai isosedistämme. Mutta mitä tiedämme millaista on ollut heidän arkinen elämänsä tai mikä esimerkiksi on auttanut heitä kestämään heidän ponnistellessaan puutteen ja vaikeuksien keskellä.
Mitä juuret meille itse kullekin merkitsevät. Voimmeko
sanoa, että olemmeko jostakin kotoisin. Silloin tällöin saamme lukea lehdistä,
kuulemme radiosta ja näemme
televisiosta, miten monet jo ikääntyneet ihmiset kertovat haluavansa
löytää edes pienen ripauksen esivanhemmistaan ja joskus jopa vanhemmistaan.
Pystymmekö ymmärtämään, miksi juurten etsiminen ilahduttaa niin monia.
Vai onko kenties niin, ettemme haluakaan tietää juuristamme. Miksi juurista puhuminen voi rasittaa meitä. Kuinka saatamme joskus kuulla hyvinkin halveksuvan tuhahduksen alettaessa puhua juurista ja miten myös joku jyrkästi kieltää lähtökohtansa, sanoen ettei ole eikä halua olla mistään kotoisin.
Luonnollisesti kaikilla, kenellä tahansa on oikeus suhtautua näihin asioihin katsomallaan tavalla. Kenenkään ei tietenkään tarvitse kiinnostua niistä tai olla missään tekemisissä omien juuriensa kanssa.
Mutta jos sitten lähtee tutkimaan esivanhempiaan, voi ajanoloon syystäkin tuntea outoa tunnetta, kun tie jossakin vaiheessa nousee väistämättä pystyyn, koskapa esivanhempien lukumäärä joka sukupolvelta kaksinkertaistuu, eikä tietoa ei ole saatavilla..
Tutkiessamme juuriamme saatamme ehkä törmätä tietoon, että joidenkin isovanhempiemme elämänolosuhteet ovat mahdollisesti olleet köyhää tai jopa häpeällisen rutiköyhää tai jotakin esivanhempaa on saatettu rangaista jostakin Entäpä sitten, kun huomaamme isovanhempiemme kuuluneen johonkin uskonnolliseen yhteisöön, niin hyväksymmekö sen vai herättääkö heidän uskonvahvuutensa meissä vain raivoa ja kieltämisen tunnetta.
Saamme tänä päivänä joka päivä vastaanottaa
erilaisia ohjeita elämänhallintaan. Mutta olisiko meidän kuitenkin syytä panna käsi sydämelle ja
kysyä itseltämme, että olemmeko jo saavuttaneet sellaisen tiedon ja elintason, että pystymme hallitsemaan
elämäämme kaikissa tilanteissa ja jokapäiväinen pärjäämisemme on täysin riippumatonta
toisista ihmisistä ja jossa
Haluammeko muistaa, kuinka isovanhempamme ovat kertoneet miten he ovat selvinneet elämästään rukouksien avulla. Samoin haluammeko kuulla miten kohdatessamme heitä he kertovat muistavansa lapsiaan ja lastenlapsiaan rukouksin ja samoin erotessaan muistavan heitä siunauksin.
Herättääkö se meissä raivon tunnetta. Onko meidän vaikea kuulla heiltä tätä. Haluammeko kenties irrottautua esivanhempiemme arvoista ja aatemaailmasta vastaan ja jopa ilmoittaa ettemme jaa tai allekirjoita niitä.
Melko varmasti lukemattomat ihmiset pohtivat tänä päivänä näitä kysymyksiä. Mutta vaikka emme oman vakauksemme vuoksi voisi hyväksyäkään itsellemme esivanhempiemme aatemaailmaa, niin kuitenkin on oikeus ja kohtuus, että ne tunnustetaan ja niitä myös kunnioitetaan. Sillä voinemme muistaa, että kuitenkin monessa suhteessa tämän päivän hyvä on eilisen tekemisen tulos ja jos tämä päivä ei ketä tyydytä, niin kukin voi omakohtaisesti parhaansa mukaan yrittää tehdä edes huominen paremmaksi.