Hallan tilalla Eno-Koveron maantien varressa Sarvingissa on ortodoksisen muinaiskalmiston muistomerkki. Se ei osoita tarkasti kalmiston eikä myöskään mahdollisen tsasounan paikkaa vaan se sijaitsee v. 1743 lasketun Sarvinkijärven niemen rantaviivalla.

Kun muistomerkin paikkaa v. 1996 mietittiin katsottiin kuusikon olevan ympäristöllisesti mitä mainioin. Paikkaa olivat silloin katsastamassa jo edesmennyt emeritusrovasti Erkki Piiroinen, emeritusrovasti Jouko Pesonen, Joensuun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Karjalan Maan toimittaja Pentti Hirvonen, arkkitehti Juha-Pekka Vartiainen sekä näiden sivujen kirjoittaja.

Lehtikuusesta valmistetun Matkamiehen ristin valmisti puuseppä Aulis Kontturi Kirkkoherra Kalevi Kokkosen antaman mallin mukaisesti ja ympäröivän aidan teki arkkitehti Juha-Pekka Vartiainen

Sarvingin muinaiskalmisto/Kuva: Martti Turunen

Ismo Björnin Suur-Ilomantsin historia-kirjassa sanotaan, että Suur-Ilomantsin menneisyyden viimeinen varsinainen arkeologinen ilmiö ovat ns. ortodoksiset kalmistot sekä väliaikaiset hautapaikat. Ortodoksikylissä kalmistot ovat olleet yleisiä.
Vanha perimätieto kertoo, että Sarvingissa tämän muinaisen 1700-luvun lopussa lasketun Sarvinkijärven niemen rantarinteessä, maantieleikkauksen kohdalla 1500-1600 on ollut ortodoksinen kalmisto. Myös peltoalueella sijainneesta tsasounasta kerrotaan. Tuolloin alue on muinoin ollut ortodoksiasutuksen rajamaita.
Sarvinki on perustettu uudiskylänä vasta ns. ruptuurisodan jälkeen, jolloin alueita, joista ortodoksit olivat sodan aikana paenneet alkoivat luterilaiset asuttaa.

Sarvingin Hallan kalmistosta varhaisimmat käsillä olevat kirjatiedot ovat Reijo Tirrosen muistiin merkinnät Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjassa sekä Museoviraston hallussa olevassa Suur-Ilomantsin kylien kalmistoja ja tsasounia osoittavassa kartassa vuodelta 1885.

Muinaiskalmiston opastustaulu/Kuva: Martti Turunen

Pohjois-Karjalan Ympäristökeskus teki Sarvingissa "maisemointitöitä", kunnosti latojen kattoja, teki vesirännin, kengitti ja pienessä määrin korjasi rakennuksia.
Kun muinaiskalmiston muistomerkki oli jo pystytetty Ympäristökeskus tarjosi kuitenkin omaa osuuttaan teettämällä muistomerkille johtavan tieliittymän ja pysäköintialueen ympärille pistoaidan sekä opastustaulun.

Taulussa on nelikielisesti; suomeksi, englanniksi, venäjäksi ja saksaksi lyhyesti kerrottu kalmiston olemassa olosta.

Ympäristökeskuksen rakennuttama opastustaulu

Tähän kalmistoalueeseen on sukupolvesta toiseen suhtauduttu jonkinlaisella kunnioituksella. Muistan omasta lapsuudesta miten usein kuulin mainittavan sanan "kalamisto" tai "kalamiston kohalla". Kuulin monien vanhempien ihmisten muistelleen lapsuudestaan, miten he "kalamiston" kuusimetsän kohdalla kiirehtivät askeleitaan ja tunsivat pienen pelon valtaavan mieltä, ainakin jos olivat kulkemassa siitä pimeän aikana.
Puhutaan, että 1940-luvun lopulla maantieoikaisun rakentamisen aikana tieleikkauksesta olisi löytynyt ihmisen luita. Ukkini kertoi, että läheisestä pellosta oli löydetty joskus viime vuosisadan puolella rahaa.

Vuoden 1994 aikana arkeologian opiskelija Minna Anttonen teki Suur-Ilomantsin ortodoksikalmistoista Pro gradu-tutkimuksen. Sanomalehti Karjalaisessa oli alakertakirjoitus tuosta tutkimuksesta. Ehkä se oli viimeinen kimmoke, sille, että lähdin puuhaamaan muistomerkkiä. Turusten suvussa ei ole ollut ortodokseja. Omat vaikuttimeni ovat olleet ainoastaan kunnioittaa paikan olemassa olevaa historiaa ja jättää merkki jälkipolville.

Muistomerkin kulut rahoitti Joensuun ortodoksisen seurakunta, Turusten suku ja Enon kunta. Muistomerkin runsaslukuisessa vihkimistilaisuudessa kahvituksesta huolehti Sarvinki-Pirttivaaran kylätoimikunta.

"Saata Herra lepoon nukkuneitten palvelijaisi sielut"

Matkamiehen ristissä oleva messinkilaatta/Kuva: Martti Turunen
Muistomerkin siunauksen toimitti 24.8.1997 Joensuun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Kalevi Kokkonen